Sinisin sävelin

Outoa! Ei tässä elämässä oo mitään hätää, vaikka joskus tuntuu siltä et on. Mä en oikein tiedä missä mennään. Nyt olen ollut toisaalta todella maassa ja kuitenkin mä oon taas onnellisempi kuin koskaan. Olen aina sanonut et elämässä pitää olla ylä- ja alamäkiä, mutta jollain kohtuudella kuitenkin. Halusin tänään juosta karkuun. Huutaa ja itkeä. Olla ilkeä, unohtaa ja olla se epävarma Minä itse, joka olen joskus ollut. Mutta ei... Olin vain ja odotin, mutta kukaan ei antanut kättään tai sanonut näitä niin maagisia sanoja: "Mitä sulle kuuluu?" Tunsin itseni pienemmäksi kuin se miksi minä itseäni ajattelen.
... Mutta ei vaivuta synkkyyteen. Ystävä soitti taas. Siis aina eri ystävä, mut mukava sanoo, että ystävä soitti ja hyvä kun soittelevatkin. Se kertoi, että jotain, mistä olen ollut innoissani, niin se voi ehkä onnistua ja vielä suuresti ja kuten amerikaksi sanotaan: "Big time". On paikka, on mahdollisuus, on yleisö. Viikonloppuna nähdään olenko ensimmäistä kesääni näyttelemässä oikeassa kesäteatterissa, sen jälkeen kun olen kouluni aloittanut... Siis ulkona ja talkoota ja sadetta ja tuskaa ja kivaa ja jännää ja kaikkee sitä mitä nyt tarviin. Kerron lisää, jos tää nyt onnistuu, mut se kuullosti NIIN kivalle. Ainakin tuntuu et tää ystävä tekee asialle todella jotakin.
Mul ei ollut hammaslääkäriä. Se peruttiin, koska edelliseen menin väärään aikaan tai siis heräsin väärään aikaan, mut kuitenki. Nyt se mun viisauden kasvattanut hammas poistetaan. Pelottaa... Voin myöntää. En samanlaisesti kuin korkeita paikkoja, mut mietin: et mitäs sit loppuviikosta ja mitäs vidua sit jos en pysty tekemään mitään... No tyhmiä etukäteispohdinta-ajattelumalleja. Tilanne tulee eikä sille mitään nyt voi.
Elämä vois kääntyy nyt iloisempaan suuntaan ja toivo vois tuol kuulkaas syrämmes viritä taas siihen pisteeseen et uskaltais taas iloita vaan et aamu on ja ilta tulleepi. Sininen hetki oli tänään oikeasti todella kaunis, vaik pään sisällä sinisyys vaivaakin... Ja päätänkin hienon yhtyeen Egotripin tekstin pätkään... vai laitanko kaks?!?! No katotaan miten käy:

"Tiedän miksi sydämeni laulaa
aina niin
sinisin sävelin
Se tahtoo näyttää näin sen kuinka mun käy
jos en
jos en enää mee eteenpäin"

- Egotrippi: sininen -


"Kerrohan mistä mustat varjot nuo
aina jostain tiensä minun luo
tuntuvat ne löytävän
käsiinsä mut etsivän

Kerrohan miksi vielä matka tuo
enää varjon verran valon luo
jatkuu vaikka tiedän sen
vaativan vain askeleen"

- Egotrippi: mustat varjot -

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Mitähän mä taas valitin. Se torstai oli kyl ihan jotain muuta kuin toivoton. Koko yö meni ja enemmän. Ideoita lensi ja pääsi oikeasti vain puhumaan. On omituista tavata ihminen, joka on sellainen jolle pystyy sanomaan ihan oikeastaan mitä vain. No mukavaa oli.
Koulussa käyminen ei kauheasti maistu. Ei hyvita nyt. Mut ei sen aina tarvitsekaan huvittaa. Mukavempia on kaikki muut projektit jotka liittyvät omaan ammattiin. Musavideot ja kesätouhut on nyt vain mielessä, mut koulu ei kiinnosta kauheasti.
Mulla on varmaan joku helvetin identiteettikriisi taas sen miljoonannen kerran, mut nyt se ei tunnu pahalta, vaan ehkä jopa mielenkiintoisemmalta kuin ennen. Viikonloppu on ollu tällänen ihan jees. The Queen oli siisti leffa. Ja nyt mua vedetään hihasta kokoajan, et en pysty enää jatkamaan...
Mut joo, ehkä jotenkin vain outo ja sellanen tyhjä ja täysi olo yht´aikaa. Kiitos vain kaikesta. Lotossa en voittanu, mut ehkä en ollu siihen valmiskaan.

*Lause kerrallaan*

Huono olo. Vituttaa... En menny taaskaan enkun tunnille! En vaan päässy. Eilen tuli käytyä juomassa muutama 50 sentin olut kaupungin mauttomimmassa ravintolassa. Voitin Black Jackissä muutaman taalanki. Oli kyl hauskaa. Sai pelleillä ja höpöttää ja nauttia siitä mahtavasta mauttomasta musiikista. Coco Jambo ja illan välihitaat osu kyl kuin halko päähän. Hassua ja kivan mautonta. Tykkäsin.
Kevät tulee ja mä en tiedä miks, mut mua aina jotenkin masentelee. Pelkään, et se alkaa ja ehkä siks on jotenkin tympee olo. Tai sit se vaan on tää olotila. Hassua et sitä pelkää ja epäilee kaikkea. Itseään eniten, mut kuitenkin. Haluisin vain mennä ja tulla ja höpöttää omiani. Mut eihän sitä kukaan oo kiveen kirjoittanu etten sitä sais tehdä, mut en kai saa. Vittu! Siis oon kuitenkin vielä aikasta nuori ja nyt on sillee hieman rahaa ja haluisin vain käydä kattomassa nähtävyyksiä ja olla sellanen iloisen huoleton. Tutustua ihmisiin tutustumatta niihin oikeasti, nauraa ja pelleillä. Valvoa aamuun ja jos ei nukuta ni ei nuku ja sitä sellasta mahtavaa vapautta mikä on ollut minulle elin ehto <--- Onko toi muuten yhdyssana? Elinehto, elin ehto... Kai se on. siis niin jotenkin jaksan.
Säännöt ärsyttää. Kyllä sitä sit haudassa kerkeää tottelemaan. En tarkoita et kaikki saa tehdä mitä haluaa tai et ei oo mitään kieltoja, mut siis ei tartteis nipottaa. Ihmiset sais puhua ja olla kiinnostuneita kaikesta. Maalaisjärkeä saa käyttää ja olla jotain mieltä. Hyvä kun en saa laitettuu kuin lauseita peräkkäin, mut se on tän päivän juttu: "Kirjoita lause kerrallaan!!!"
Kuntoilua lisää ja karaokea. Laula niin opi laulamaan. Sitä mun pitää tehdä... Sen haluisin nyt oppia sillee et laulamisessa pärjäis.
Launtaina kattomaan Queen. Olis kiva jos äitikin tulis mukaan. Mut nyt ootan Idolsia ja sitä Iron Maiden poikaa, joka voittaa. Ja sit Antti Tuisku kakkonen on kans finaalissa, se Nisse ja sit varastomies. Ja se Ruotsissa asunut tyttö on kans jotenkin mun suosikki. Ei se Vandraren vaan se Stronger... Vitti tätä Idolsfetissiäni. Sekin on kivaa. Fetissit tai pakkomielteet on parhaita. Niistä saa pitää kii.
Opin olla ihmisten edessä ja katsoa niitä silmiin punastumatta. Ja saan olla jotain mieltä... No opittu on jotain. Ja laulaminen oli eilen kivaa yleisölle...
Nyt torstai, joka on aika toivoton!!! Mut huomisessa on potkua... Katoppakö se on sellanen juttu että mähän perkiöd piristyin!!!

Kiitos

"Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

Yhtä pyytää jos saan
(vaikka niin ei oiskaan):
väitä, että oon ainutkertainen,
niin, että uskon sen,
toiset ei oo yhtä paljon.
Kukaan ei voi ylittää,
pakko jonkun silti välttää.

Kiitos, kun koetit ymmärtää.
Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.
Jos joskus liikaa muistankin,
juon vielä yhden, niin muistan taas
paljon huonommin.

Kiitos, kun huolit puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.
Ehkä muistatkin mua."

- PMMP: Kiitos -

Mä en osaa sitä oikein paremmin sanoa... Jos tunnet nyt sydämmessäsi piston, et tää on mulle ni se pisto on varmasti aivan oikea!!!

"Ihan järjetöntä"

Sitä on outo olo, kun 12 sinua huomattavasti vanhempaa ja kokenutta ihmistä kuuntelee sinua ja uskoo siihen mitä puhuu. On tietenkin selvää, että uskon siihen itsekin ja seison sanojeni takana, mutta että todella minua kuunnellaan ja saan ihmiset ymmärtämään, se on hieno fiilis.
Kaksi päivää ilmaisutaidon opetusta takana. Eräoppaiden kanssa opeteltiin statukset, äänenkäyttö ja heittäytyminen... Tai annettiin heille ainakin mausteita siitä, että esiintyminen voi olla hauskaa. "Järjetöntä", "ei oo mun juttu", Mihin tätä tarvitaan" tai "En mä nyt" tuli tutuksi, mutta tutuksi tuli myös "Tosi mukavaa", "Mä ymmärsin" tai "Kiitos, Kiitos, Kiitos". On omistuista kuinka ihmiset voivat inhota tilannetta, että joutuu muiden eteen, ainakin ihmisenä, joka sitä tekee työkseen, mutta eikö elämä ole kuitenkin esiintymistä joka ikinen päivä. Kohtaamisia, puhumista ja vuorovaikutusta. Sitä se näytteleminenki periaatteiltaan on.
Väsymys kalvaa hieman. Uupumus. Viikonloppua ei ollut ja aherrus alkaa taas huomenna. En jaksaisi puhua, olla vuorovaikutuksessa, se minulle sallittakoon, mutta haluaisin vain hetken hengähtää ja puhaltaa ulos, olla lämpimässä ja miettiä kuinka hyvä mun on vain olla tässä. Antaa huminan kaikua päässä ja katsella johonkin tyhjään, jonka ajatuksilla kuitenkin täyttäisi. hmmm... Autuaita ovat levänneet.
Ystävä otti minuun tänään yhteyttä. Se lämmitti. Harmi vain etten ollut seurallisessa terässä, mutta sekin minulle sallittakoon. On se tärkeää vain tietää, että joku edes antaa omasta tärkeästä päivästää minulle edes sekunnin ajatuksissa ja jos sen eteen tekee vielä jotain, kuten soittaa, on minulla taas syytä olla tässä elämässä ja vielä onnellinen.
Harmittaa kun olen väsynyt, olen kiukkuinen, olen kuin pieni kävelä kiukkupussi, joka sanoo hyviä asioita, mutta räjähtää tarpeen sattuessa. En pidä siitä, mutta sekin minulle sallittakoon, koska mä oon kuitenkin tehnyt suuria asioita ja ehkä istuttanut joihinkin sellaista, joka heissä olkoon pysymän.
On mulla yksi stressin aihe. Se liittyy mun haluun pitää kiinni vimmasta pelata pelejä. Ostin kerran pankin rahoilla itselleni mun lemmikin, pelikonsolin. Pieni sininen neliö on käytössä harvoin ja sen herkkuja, uusia pelejä, ilmestyy vieläkin harvemmin, mutta nyt, nyt on uusi peli tullut maisemaan. Se on hieno. Persialainen prinssi hyppii kauniissa antiikin maisemissa. Mun unelmat arkeologiasta piirtyvät bitteinä ruudulle ja olen kuin toisessa maailmassa. Mutta nyt, ***** nyt, mä oon sellasessa kohdassa missä mun pitäis painaa ***** nappia juuri oikeessa kohdassa, enkä ***** löydä sitä kohtaa ja mulla ***** menee hermot heti ja kun oon väsynyt ni refleksitki on heikot ja eihän siitä mitään tuu. Onneksi oon edes hieman fiksu ja menen nukkumaan ennen kuin mä hajotan ton ***** kuution.
Mut en haluisi mennä kouluun ja oonko neljä vai viisi vuotta, saanko töitä, kuka mut haluu, ei musta oo mihinkään ja oon paljon rumempi kuin muut ja söin taas liikaa. Yhdessä lauseessa varmasti enemmän asiaa kuin koko lätinässä... Mut en oo!! Tai siis oon... Kai! No uskotaan huomiseen... Ehkä mua odottaa yllätys, joka voisi olla enemmän kuin iloinen.

"Ooksä mun kaa sit ens viikonloppuna? Must se ois kivaa!!"

Tanssiminen oli tän päivän juttu!!
Mukava oli pitkästä aikaa sillee päästä oikein meininkiin ja antaa liikkeiden vain tulla. Sai vaan nauttia siitä kun keho vie ja paino johtaa johonkin suuntaan. Jalka nousee ja kun tahtoa on ni se nousee korkeammalle, edes sen sentin korkeammalle, mutta kuitenkin nouseen korkeammalle kuin hetki sitä ennen. Niin hassua ja niin kivaa.
On omituista. Olen suostunut kouluttamaan viikonloppuna eräoppaille ilmaisua. Minä!! Siis mitä minä heille voin antaa. Miten voin olla sen hinnan arvoinen minkä he minusta maksavat?! Onneksi kaveri on mukana, mutta hurjaa ja jännää ja ... Itseasiassa hieman jopa vituttaa lähteä. Opettaa yli 30-vuotiaita, joista suurin osa on miehia, niin leikkimään ja huutamaan. No itsekin olen tässä juuri kyllä 30 lähempänä kuin 20 vuotta... No kuukauden. Mut kyl siitä jotain tulee, ainakin kokemuksia niille.
Kiva olis saada kontaktii johonki. Sillee avautua vain, jolleki vaik vanhalle kamulle. Sillee et vois kertoo mitä miettii, mitä tuntee ja miten suhtautuu, vaik esimerkiksi itseensä. Onhan sitä mahdollista tehdä kotonakin, mutta se ei ole sama. Joku joka ei näe minua joka hetki, joku jolle jokin minussa olisi yllätys tai joku jolle kertoa asioista joiden merkitys on minulle eri kuin se että rakastatko minua tai mitä tämä tarkoittaa. Asioita joilla ei ole nimiä, mutta asioita joita miettii ja asioita joita ei voisi millään haihduttaa mielestä, vaan ne jäävät vaivaamaan jos niitä ei saa kertoa kenellekään.
Avoimuus kaikessa, se on elämän suola... Kiva ei tarvitse olla, jos vain sanoo vain sen mitä ajattelee ja on sitä mitä mieltä avoimesti mitä on. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja oikeus olla kusipää, mutta muillakin on oikeus siitä loukkaantua. Tää maailma on jo hajoamassa, jospa pidettäis vain toisillemme seuraa sen ajan...

Hui, olipas siinä mielen haahuilua kerrakseen.

Itseänikin mietityttää. Mut kuten eräs Elastinen ihminen niin osuvasti sanoo niin:
Anna sen soida!

1. päivä koulussa 2007

Tänään se virallisesti alkoi ---> Arki! Se on taas sitä puurtamista, mut kivaa sellaista. Jäässä oli kyl. Väsytti ja olin ihan jotenkin unisena. Mut se kuuluu asiaan. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa tekstin kanssa leikittelyä. Jospa saisi puhuttuakin jollekin jotakin, eikä vain tuijotettua lasisin katsein tyhjyyteen. Kehitystä on tapahtunut, sen voi sanoa jo tästäkin päivästä. Kiva ottaa itseään niskasta kiinni ja urheilla ja keskittyä, puhua ja katsoa. Tää on sitä elämää mikä on mulle arkipäivää... Outoa, mutta kivaa.

Porukka siel koulun penkeillä notkumassa on jotenkin piristävää. Ei tylsää hetkeä, ei ahdistavaa hiljaisuutta, vaan elämän iloa tai surua, aitoa jengiä. Viihdyn. Olen omieni luona!!!

Jonain päivänä kun minä olen jotain. Sinä päivänä, kun minua katsotaan, sinä päivänä aion antaa itselleni olla ylpeä.

Jaksa nyt kuntoilla, jaksa painaa. Anna sen tuntua ja kestä paineesi. Ole itsesi ja muista, että sinulle on olemassa jokin tehtävä. Tämä ja huominen on sinun... Siis minun, eli sinunkin. On se vaan jännää miten tää maailma muuttuu ja me sen mukana.

Mukavaa olla minä!!!!

Ketjuista?!?!

Groovea ja Discomusiikkia!

Mä oon aika hyvä Aliaksessa. Tai aika tosi hyvä. Mä en tiedä miksi, mut oon aina ollut. Eilen oli hauska pelata. Johtuukohan se siitä et oon jotenkin yksinkertainen vai miks mulle se peli jotenkin kauheen helppo. Joskus musta olis kiva selittää sillee kauheesti ja vaan selittää ja selittää. Oon kyl tosi hyvä tos selittämistouhussa. Selittäminen on mulle sellanen keino ehkä selvitä, tai ainakin se on ollut kai sellanen. Mä oon joutunu tekemään nopeita päätöksiä ja kertoo totuus tai yleensä sanoo jotain pikaisesti ja vaan sanoo jotain jonka takana seison. Musta välillä tuntuu et jos kerron jotain tai sanon ni sit mä jotenkin pääsen pälkähästä. Olisin kyl tosi hyvä valehtelemaan, jos siitä hommasta tykkäisin. Musta valehtelu on perseestä, ehkä kaikkein persein asia maailmassa. En pidä et mulle valehdellaan ja en tykkää valehdella itsekään. Oon joskus tyhmänkin rehellinen, sillee et en osaa sanoo vaik valkoista valhetta jolleki tuntemattomalle. Ehkä mun kohdalla vaan on niin et totuus kuitenkin on vieny mua oikeaan suuntaan.

Näin tän pitää olla. Tulla ajatus mieleen, joka muodostuu toiseksi ja siitä syntyy ajatusten ketju. Mä uskon tai luulen et jos rupee avaamaan näitä ketjuja ni sit voi päästä sellaseen pisteeseen mistä kaikki jotenkin on lähteny. Syitä esimerkiksi ihan normaaleihin asioihin tai vaikkapa ongelmiin. Koska sit kun tälläseen ketjuun laittaa niitä solmuja aina lisää, ni aina kaikki ei edes löydä sit sitä oikeaa totuutta, joka jää lojumaan sen kaiken turhan alle. Mä oon sitä mieltä, että kannattaa pitää ketju aika lyhyenä, et sit jos haluu ni voi olla itseänsä kohtaan avoin.
Onko mitään järkee. Ei kai... No mä ymmärsin.

Groovea ja discomusaa! Sitä oli eilen ja pääsi puhumaan... Se tekee hyvää!! Ja pelata... Joo!

Huomenna loman jälkeen kouluun. On sitä odotettuki, mut kai se odotuskin sit laantuu taas kun sinne menee. On muuten mahtavaa et ulkona on lunta. Kaunista, niin kaunista.

Torstai oli toivoa täynnä ja yllättävät lähdöt on parhaita

Eilen siis lähdin. Hyvin meni. Pääsin lähtemään, haahuilemaan Tampereen yöhön. Hieman keskustelua ennen lähtöä ja selitystä siitä miksi haluan mennä. Outoa on se, ettei mulla ole aina edes syytä, musta on vaan kiva olla ihmisten kanssa ja mennä minne nenä näyttää.

Puoli pulloa viiniä ja suunta Koti-baariin. Koko vanha Hämeenpuiston jengi oli koossa. Kaljaa juotiin ja se maistui hyvälle. Kotiin piti lähteä ajoissa, mutta paskaakos siinä jos meno maistuu nii jatketaan...

Näin opiskelijana sitä kuuluisi käydä näissä opiskelijariennoissa, mutta en ole oikein käynyt. Nyt menimme sitten kovalla kyydillä joihinkin haalarikemuihin. Musta ne haalarit on jotenkin ärsyttäviä, en tiedä, mut jos joku niistä saa kiksejä ni ihan jees. Jonotettiin ja kuunneltiin ihmisten riehumisia. Jotkut tai suurin osa jonosta ei päässyt sisään, mut meille ei ollut ongelma. Mut siellä tuli otettua taas pari olutta tai vähän enemmänki ja rahaa paloi tasaisen tappavaa tahtia. Toivon et huomenna lotossa sit lykästää. Tuli tarve tarjota, mulle tulee aina kun ajattelen et muilla on tylsää jos ei oo juomaa oo edessä... Ehkä se on hyvä tapa, en tiedä. Jalallaki tuli pistettyä koreasti ja sitä perus-settii...

Kotiinkin piti lähteä, mut kuitenkin halu oli jatkoille kova. Vanhaan kotiin mentiin ja oltiin kuin teineinä naukkailtiin pullojen loppuja ja mä ratkaisin miten kootaan se ongelmatehtävä, mis on niitä palloja ja niistä pitää tehdä pyramidi, et jos joskus vahingossa olis rahaa kiinni siinä tehtävässä ni voittaisin. Puhelinhäiriköintiä ja säätämistä harrastin kyllä, mut kyl se iltaki loppui lopulta... Omaan sänkyyn ja lämpimien peittojen väliin!

Nyt pitäis siivota ja mä en pysty ajattelemaan kuin, et Giga-hampurilainen on varmaan hyvä ja et limsa olis tosi hyvää. Mitä opin, no ainakin sen et kannattaa pitää yhteyksiä vanhoihin kavereihin, sen kyl oon jo tiennyki. Ja sitä Toothpastea pitäis käydä kuuntelemassa netissä ja et Oasis on tosi kova bändi. Ja Onnelassa on tooooosi kallista... Ja et varmaan haluisin vaan olla tänään ja olla ja Pan´s Labyrinth oli toooooooosi hyvä ja en tiedä. Jospa vähän valvois tänään ja sit taas antais mielen mennä.

Ei tää taas ollu mitään järkevää, mut muistelin vain mitä oon tehny.

Nyt hopi hopi ja siivoomaan.

Ja sit haluisin ehkä et kesällä olis jotain tekemistä, jotain vaik ihan omaan alaan liittyen. Vaik leffaa tai telkkarii... tai jotain. En kai taas saa itsestäni mitään irti. Mut se Giga... Pitääkö sitä nyt yötä vasten lähtee!! ei kai...

Päivän saldo

Tänään en haahuillu. Olin kotona. Myrskysi.

-Mä ajattelin et huomisesta tulee tekstiä-

Kotona on kumma tunnelma... Mut siitä myöhemmin. Nyt ajattelin valvoa. Antaa ajatusten vaeltaa.

Kun tuuli lyö ikkunaan, mulla mieli nousee. Tai jos käytävästä kuuluu rapsahdus ni mä oon valppaampi kuin koskaan, mä jotenkin tykkään pimeästä ja siitä miten oikeesti se nuolee mun vartaloa... Ja sit romantisoituu kaikki... Hui! Sydän tais pompata...

Palaan haahuilujeni jälkeen!

Miten mä oon itseni tänneki jo löytäny

No tästä tää varmaan alkaa tää matka sit ympäri tällästä virtuaalista maailmaa. En jotenkin usko et mulla olis jotenkin maailmaa mullistavia ajatuksia, mut ainaki mä voin yrittää kertoo mitä mietin. En osaa sanoo toimiiko tää edes tai lukeeko tätä kukaan, mut tärkeintä on se et joskus pääsee kirjoittamaan vain sitä miltä tuntuu. Ehkä en oo ainoo, mut nyt kun on tyhjä olo tai jotenkin sellanen ehkä välitilaolo, niin haluu sit jotenkin saada jotain sanaa johonki tuuttiin. Mua pelottaa vaan et mulla on tän netin varassa liian monia lankoja roukkumassa, vaikken sano olevani riippuvainen, mut ehkä oon. Se on sitä vastapainoa kai sille ylitodelliselle ja yli-impulsiiville näyttelijämaailmalle, jossa kuitenkin elän.
Mutta miksi haahuilijan Blogi. Ehkä siksi koska luulen haahuilevani aina elämäni loppuun asti ja ne haahuilut, ne on ne mitkä on mussa kiinnostavia. Olen ennen haahuilut, haahuilen vieläkin ja tulen haahuilemaan. Tapaan kasvoja ja kuulen tarinoita ja pääosin opin elämään... Joka tietenkin on hölmöä, koska ei tässä valmiiksi tulla koskaan, ehkä vähän rehellisemmäksi.

Ja nyt painan tota nappia ja tää viesti ei mee mihinkään.

Tais mennä.

EI... Miten tää toimii.

No publish

"Mun eka merkitäni historiaan!"