Vuodatus

Olen istunut yksin iltaa, pelännyt nousevaa aurinkoa. En taida osata elää tätä elämää kuten pitäisi. En aio poistua vaikka ikäni näyttää 27!!! On yö ja tuskin nukun enää silmäystäkään, mutta kynttilä palaa kertoakseen, että sinä elit vuosia 17. Kymmenen vuotta tuskaa, iloa, riemua ja katellisuutta on meidän välissämme nyt. Älä pieni pelkää, ei mikään ole huonosti ja kerrankin sinulla on parempi olla. Katsoin pilven päälle ja näin siellä enkelin. Se olit sinä. Jos pystyisit ymmärtämään mitä sinulle kerron, pystyisit tuntemaan kuinka sinua halasit. Älä anna vihaisten silmieni hämätä sinua. Ole vielä sinä, sano vielä rakastan. Teitä on siellä jo paljon, en anna sitä itselleni koskaan anteeksi. Jokainen halaus tekee minut onnellisemmaksi, mut Jussi, Juulia, Tuula ja Aki, te olette liian aikaisin menneet paikkaan johon minä kuuluisin. Hirvet, rekat, kaasut ja sillat... koskaan ei ne ole samaa kuin ennen. RAKASTAN TEITÄ!!!

Halusin poistaa ton äskeisen tekstin, mut annetaan olla!!! Ei ole hätää enää, mutta todella tarkoitin mitä kenestäkin sanoin :D Sunnuntaita ihmiset :D

Tässä oli hienoa tekstiä, nyt ei enää oo

poistin tän kuitenkin :D

No se on tallessa mulla :D

Iltasatu elämän pyörteistä

Näkisitpä sisälleni. Vaahtopäät heittelevät laivaa pitkin merta. Tuuli kaataa puita ja linnut lentävät kaukomaille. Viinilasi kaatuu valkoiselle matolle ja hiiri jahtaa suurta elefanttia. Tänään en ole mitään. Ymmärsin juuri olevani solmussa. Pakahtuvani tunteiden tulvaan. Tunnen kaiken. Tunnen pakahtuvani. En haluaisi olla kotona, jossa minun on parasta olla. Täällä olen turvassa ja täällä on kaikki rakasta. En halua lähteä pois, vaikka vimma nähdä ystäviä kiristää mieltä. Eliöt palaavat aivoihini. Sydämeni syke kiihtyy. Arviolta kolmesataa lyöntiä minuutissa kirvoittavat kädestäni tekstiä, jonka pusken näytölle, jotta rauhoittuisin. Tämä ei ole sinun syysi. Ei todellakaan. Olet antanut minulle elämäni. Olet kallehin. Tänään vaan haluaisin olla taas itseni kanssa, olla vapaa, olla yksin yhdessä. Epäreilua -ko?! Ei, vaan elämän suuria tosiasioita.
Näin eilen unta. Unta täydellisyydestä. Unta siitä, kuinka elämä kulkisi kuin pala filmiä. Sen takaa ei näkisi totuutta, ei valhetta, ei pintaa, ei mitään. Herätessä se filmi katkesi. Todellisuus oli lämmintä tuulta, joka puhalsi kasvoihini. Raikas tuulahdus iloisilta mailta sai minut uskomaan siihen, että pelastun. Näin suuria kuvia, mahtavia lauluja laulettiin saleissa ihmisten, annoin meidän olla iloinen. Kehdosta tulikin vankila, joka valvottaa mieltä. Sen seinät ovat kauniit ja ovet ruskeaa puuta. "Minä rakastan sinua", sanon ja haavoitan miekallani kaunista sisintäsi. En tunne olevani mitään. Kyyneleet ovat aidot, minä en ole. Anteeksi, jos sain sinut taas epäilemään.
Jossain muualla ihmiset nukkuvat sängyissään ja pohtivat elämääni. He tietävät totuuden. Heidät minä jo pelastin. Sinua en ole vielä pelastanut. En ole näyttänyt sitä mikä minussa on se jota pelätään. Se herkkyys on sinun, se varmuus on sydämessäsi, rakkaus on käytettävissäsi, mutta käytä se oikein. Naruista voi vetää sadalla eri tavalla, mutta vain yksi on se oikea tapa. Älä pelkää, en minä hylkää, minä vain testaan, että onko minun syytä pelätä. Olen heikko, mutta onnellinen.
Yön pimeys valtaa minut. Menneisyyden haamut huutavat korvaan kimeällä äänellään. Teille annoin jo anteeksi, te armahditte minut. Näköispatsas katsoo minua silmiin ja yrittää viestittää jotain. Sinä nukut jo lapsen unta, minä hölmö sydän yritän pinnistellä. Oletko minulle se, jota varten tänne synnyin, vai olenko vain opas näyttämään mikä elämässä on väärin? Näinä pimeinä aikoina vastaukset tuntuvat olevan kateissa ja kysymykset vaanivat jokaisen mutkan takana. Annatko minulle anteeksi sanani, annatko minulle aikaa?!
Päätös on tehty ja se on tekemättä. Kohtä tämä päättyy, koska en jaksa kirjoittaa enää. Meidän tarinamme jatkuu, jos pelaamme korteissa samaa kättä. Enkeli haluaa meidät yhdessä valkeaan unelmaan ja me emme siitä kieltäydy. Älä olisi niin vihainen. Olisit minusta edes hieman onnellinen.

...Taakse vilkaisemme hyvästiksi vain.

On haikea mieli. En osaa sitä muuten kuvailla. Ihmisten kasvot pyörii mun silmissä ja jokaisen ihmisen kohdalla tunnen kuinka ikävä kasvaa. Onkohan tämä joku reaktio siitä, että lähden huomenna lentokoneella kohti Italiaa ja se hieman pelottaa. Tiedän tämän kuitenkin olevan jonkilainen jäähyväistunne, koska viimeinen esitys koulussani saa minut haikeaksi. On niin monta ihmistä ja niin monta hetkeä ja niin montaa sanaa sanomatta. Haluaisin vaan kertoa kaikille kuinka paljon heistä välitän ja voin sanoa jopa rakastavani. Kukaan heistä ei ole ihan sama, vaan jokaisella on sydämmessäni oma paikkansa. Haluan sitä mitä tuleman pitää ja tiedän olevani tyytyväinen, mutta tunne siitä, ettei minulla ole niitä hulvattomia veijareita ympärilläni, saa oloni surulliseksi. Mä en oikeasti haluu menettää teistä yhtäkään...

On monia, jotka ovat tärkeämpiä kuin toiset, toiset koskettaa mua eri tavalla. Heidän hymynsä nousee mieleen ja kyyneleet valuvat poskilleni. Mua hieman pelottaa! Tarviisin nyt sen turvallisen keskustelun ja ne hulvattomat tarinat, joita teidän kanssa olen kokenut ja onneksi tiedän, että tulen vielä kokemaankin. Ei se helppoa ole olla kohta 27-vuotias mies, joka menee töihin. *naurahtaa* Ei v***u onhan tää naurettavaa, jos näkisin itseni. En vaan voi tunteilleni mitään.  Jätkä menee töihin ja lopettaa koulun ja tuntee, kuin kuolisi pois toisten elämästä. *nauraa* Tää on niin huvittavaa, mutta toisaalta niin aitoa. Vakavoituessani tässä sohvalla kuulen teidän äänet puhelimessa ja ne katseet, jotka vaan kertovat, että minä ensimmäistä kertaa kuulun johonkin. Te annoitte mulle elämän ja kiitos siitä. Annoitte niin hienon elämän, että nyt jo osaan elää omaanikin ilman sitä turvaa. Se on pelottavaa ja niin surullista. *pistän silmät kiinni ja tunnen kyyneleet taas*

Tampere ei häviä ja täällä vietän vielä monta monta monta monta hyvää hetkeä ja tää tuskailu on hieman turhaa, mutta en nyt voi sille mitään. Olen tavannut tässä kaupungissa myös monta ihmistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun suuresti. Heitä jään myös kaipaamaan. He ovat olleet täyttämässä näitä vuosia mahtavilla persoonallisuuksillaan ja antaneet syyn olla iloinen. Olisin mielelläni jatkanut eloa täällä ja halunnut nähdä miten asiat olisivat edenneet ja mihin suuntaan, mutta nyt minä olen jo iso poika ja on aika kääntää lehteä johonkin toiseen. En tiedä oikeastikaan mikä on oikea polku kulkea, mutta tämä polku tuntuu todella hyvältä myös. En tiedä koska en ole muita reittejä kulkenutkaan. 

Huomenna siis Italiaan. Koti-ikävä vaivaa jo nyt, mutta mahtava reissu siitä tulee. Ainakin sen aion tehdä. Töitä ja huvia. Ja monta MOOOONTA halausta ja niitä mahtavia hetkiä punaviinin ääressä ja niitä puheita. Sitten tulen takaisin ja halaan monta monta MOOOOOOOOOONTA halausta lisää ja näytän, vaikka sanatomasti, kuinka kiitollinen olen kaikista asioista joita olen läheisiltäni saanut. 

Voisin kirjoittaa nyt vaikka kirjan tähän, mutta en enempää varmaankaan enää jatka tätä tarinaa. En ole pitkään aikaan laittanut jotain kappaletta tähän loppuun, mutta nyt sen taas teen. Tää on tämän tekstin otsikko ja sanoma ja syy siihen miksi elämä on välillä niin kauniin surullista ja muistuttaa, että asiat menee eteenpäin ja ihmiset vaihtuu, mutta muistot eivät häviä koskaan. Eli kiitos hei, ollut hieno viikonloppu, hienot esitykset, hurjan kauniit ja tärkeät keskustelut, uskomattomia kohtaamisia, valitettavia missaamisia, ikävää ja jälleennäkemistä ja niitä kauniita katseita, joita haluan lisää. Annettaan Tervomaan Jonnalle nyt puheenvuoro ja tää on tässä:

---

"Karkuri karkurin tunnistaa"

sanoi kulunut nainen ja joi

"maailma ulkona odottaa

sen vetoa vastustaa en voi

istuhan tähän", sanoi hän "ystäväin"

"Me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

taakse vilkaisemme hyvästiksi vain

Voisipa olla kuin cowboy

ratsu ja hattukin ois

missä vaan sen riisuisin pois

kuin kotonaan aina olla vois

vielä yhdet", sanoi hän", "ystäväin

me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

taakse vilkaisemme hyvästiksi vain"

Kuinka pitkään saan jatkaa?

laatikoita taas pakkaan

Kävin täällä

Me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

me ollaan vain

me ollaan vain

vaudista päihtyneinä yksin, kaikki rinnakkain

Jonna Tervomaa - Läpikulkumatkalla

suru on vallannut pään ja se laittaa huutamaan

Olen ollut tänään vihainen. Itkenyt paljon. En voi ymmärtää. Katselen kuvia ihmisistä, joiden elämä on päättynyt jonkun hullun vihasta. Nämä varmasti elämän kolhimat yksilöt tulivat ja tekivät tuhansia ihmisiä surullisiksi ja saivat aikaan pelkoa, jota minun ymmärtääkseni ei rakkaudessa pitäisi olla. Maailma on näyttänyt pahat kasvonsa minulle. Mitä sanoisin? En mitään mikä helpottaa, en mitään mikä voisi enää auttaa, en mitään jolla olisi niin paljon väliä, että se kuitenkaan saisi tehtyä tekemättömäksi. On vain suru, joka on suurempi, kuin näiden näiden hullujen arvo, joita tässä maailmassa vieläkin pyörii, jotka haluavat tuhota kaiken ja pilata ihmisten elämän.

Kirjoitin erään kaupungin paikalliseen lehteen seitsemän vuotta sitten, tämän Myyrmannin pommin jälkeen, että ihmiset pitäisivät toisistaan huolta ja ottaisivat leikkiin sen hiljaisemman ja ehkä oudommankin kaverin. Muistutin jo silloin, että tekijät voisivat olla hyvin ystäviäsi, sukulaisiasi ja uhri voisi olla vaikka lapsesi. Nyt seitsemän vuoden jälkeen kaksi petoa sai syntyä, kehittyä tässä maailman pyörteissä niihin mittasuhteisiin, että heillä oli voimaa ja halu tuhota moni ihminen. Me voimme nyt surra poismenneitä ja nähdä valokuvista heidän iloiset ilmeensä ja elävät silmänsä, muistaa yhteiset hetket, jotka muuttuvat ajan kuluessa muistoiksi, joista tulee hataria ja tietenkin ikävää, joka ei poistu koskaan. Nyt on hätä kuitenkin niistä ketkä tänne jäivät. Heidän suru on voimakasta, oikeaa ja se voi olla niin suurta, että siitä voi mennä elinkeino, ystävät, rakkaus ja usko elämään, se on pahinta. Se on niin suurta, että nämä narsistiset ihmisvihaaja rauniot ottivat itsekkäästi elämänsä itseltään, eivätkä voineet kohdata tätä massaa, joka oikeasti välitti näistä ihmisistä ja kohdata rakkautta, joka heidän sydämmistään oli kuollut. Tällä hetkellä en välitä mikä sen tappoi. Jos he olisivat kertoneet heidän vaivansa, olisin heitä auttanut, mutta tällaista itsekkyyttä on vaikea antaa anteeksi.

Tunnen itseni myös itsekkääksi. Valitan turhista asioista. Olen myös narsisti. Minulle ei riitä mikään. Maailma ympäriltäni tuhoutuu vähitellen, mutta elämäni näyttää pyörivän napani ympärillä. Annan itseni tietenkin olla onnellinen, nauraa, tanssia, laulaa ja tavoitella suuria. Se ei ole oikeasti edes itsekästä. Välillä kuitenkin huoleni tuntuvat turhamaisilta, vaikka ne ovatkin minulle kuin henki tai elämä. Minkäs ihminen itselleen voi?!?!

Rakastan niin, että sattuu. Rakastan elämääni, ystäviäni, läheisiäni, vanhempiani, eli minun perhettäni. En tiedä miten voisin suhtautua siihen, että joku joka olisi voinut tuhota vain itsensä, menisi ja ottaisi jonkun luotani pois niin väkivalloin ja niin raa´asti. Ajatus lähimmäisistä kovertaa sydäntäni.

Huutaisin jos voisin. En kiroa pois maailmaa. Muuttaisin asiat jos minulla olisi kaikki valta. En vihaa elämää. En ole lopettanut uskomista rakkauteen tai parempaan huomiseen, mutta tiedän, että petoja on irti. Ne pitää huomata ja ne pitää estää. Pedotkin voivat muuttua enkeleiksi, kunhan ne itse ymmärtäisivät kuinka paljon hienoja asioita tämä yksi elämä sisältää. Me voidaan muuttaa tuleva maailma. Siihen tarvitaan ystävyyttä, siihen tarvitaan järkeä ja siihen tarvitaan meitä jokaista. 

Olen ollut tänään vihainen. Nyt olen surullinen. Nyt kaipaan... Ja olen pahoillani.

"Jokelan ja Kauhajoen kouluammunnassa kuolleiden muistolle, Myyrmannin pommiturman uhreille, jokaiselle turhaan menetyn hengelle ja kadotetulle sielulle. Jokaiselle joka suree lähimmäisen menetystä. Otan osaa ja teidän puolestanne olen hyvin hyvin pahoillani!!!!!"

*hiljaisuus*

Uusien tuulien ensimmäinen kirjoitus

Heipä, hyvää iltaa, meikä kirjoittaa taas!!

Mitäpä on tapahtunut. Mitäpä ei?!?! Huh huh!!

Kesä 2008 takana. Olin pääosassa palkallisessa työssä ja edessä häämöttää työpaikka ihan oikeassa isossa teatterissa. Kuullostaa siltä, ettei tällä pojalla voisi paremmin mennä. Tapahtui myös jotain kauheaa. Ystäviä katosi. Toinen ei jaksanut ja toinen ei nähnyt eteensä. Heidän siipiensä suojassa elän ja koen kovaa ikävää. Asiat ovat muuttuneet päälaelleen. Kaunis on rumaa ja ruma on kaunista. Mikään ei ole varmaa ja päivät kestävät vuoden ja viikot kestävät viisi minuuttia. Aika on toinen, aikaa ei ole.

Mulla on vieressä koira. Ihana ikävöivä koiranpentu, joka tuhnuttaa ja antaa suukottaa kun siltä tuntuu. Se tarvitsee minua. Hän on minun Helmi ja hän on minulle kovin rakas. 

Ystäviä minulla on. On ollut enemmänkin. Osaan olen tarkoituksella pitänyt etäisyyttä, osaa ikävöin enemmän kuin perhettäni. Tuntuu kuitenkin, että kaikki katoaa. Häviää ajan hiekkaan ja unohtuu. Puhelin ei soi, ei tule viestiä tai hymy ei kohtaa minun silmiäni. 

Nyt tunnen taas eläväni. Sinä elävä, kiitos kun puhallat minuun elämää. 

Onko turhempaa kuin turhuus tai tuntea päivien menevän ohi?! Ei ole!!!

Pian muutan, muutun, muunnun ja sitten haluan taas elää. Elämä voi olla vielä ihanaa! Kauan on siitä kun olin oikeasti onnellinen. Yhdestä asiasta olen onnellinen, en enää tunne alemmuudentunnetta tai tuskaa olla läheisteni kanssa, vaan olen vapautunut itsetunnon heikkouden kahleesta. Nyt on vaan tyhjää, mutta se vielä täyttyy. 

Koe kaikki ja tunne suurta. Sulle toivon kaikkea hyvää. En anna tämän tunteen nyt kadota ja käyn yöpuulle. Kaksi nappia ja Nukkumatti tulisit jo. Viikonloppu on huomenna, viikon päätös ja uuden alku. Odotan sitä, odotan uutta ja nyt en osaa sanoa mitään. Luin blogiani ja huomasin kuinka (nyt kun uusi Idols taas alkoi) pidin Mia Permantoa suosikkinani. Hän oli lahja ja hän oli erittäin hyvä. Ihmiset eivät sitä huomanneet ja ei Miaa ole enää, ei häntäkään. Hullua.

Yksi päivä, edes yksi pieni päivä ilman huolta sitä odotan... YMS YMS YMS

Nyt tuli tekstiä! En tiedä mitä, mut halusin kirjoittaa tänne. Oikeasti en jaksa tarkastaa virheitä tai järjettömyyksiä. Miksi? Koska en välitä. Se tuli mitä tuli ja sitä tuleman pitää. Kirjoitin kuitenkin mitä mieleeni tulvi. En tiedä miksi. Olen kai outo. Sen myönnän. Annan sen itselleni anteeksi. Omassa kierossa maailmassani olen kuitenkin oikein. Siihen pääsee vain enkelit ja menninkäiset, tuhmat ja kiltit ihmiset, siihen pääsee halaajat ja avoimet ihmiset, siihen kuuluu väärintekijät ja ymmärtämättömyyden ymmärtäjät, kivillä heitetyt ja kyynelten päästäjät, siihen voit kuulua myös sinä . Heippa ja avaan arkkuni natisevia kansia pian uudestaan. Miksi? Koska haluan, haluan, että sinä tiedät!!

Kuka minä olen? Olen myös sinä itse!!!

Olenpa taas ihan hölömö!

et ehkä ymmärrä nyt yhtään mitään, mutta en mäkään

HEI HOI LOMAA!!

Mulla on hiihtolomat nyt sit huulilla. Mitäköhän tekisin?! Meen ainaskii Helsinkii ja vietän aikaa sillee, ettei tarvitse katua ja murista sen jälkeen ja en todellakaa tee yhtään mitään mitä mun PITÄÄ tehdä. Kivaa toivottavasti on ja kohtaan taas niitä iloisia naamoja :)

Joskus on tilanne elämässä, ettei oikein tiedä, että mitä sitä tekis. On varma itsestään ja tunteistaan, muttei halua muuttaa vaan asioita. On hyvä olla nyt ja jotenkin raskasta vaihtaa rutiinejaan toiseen, vaikka tietäisikin, että voisi olla jopa onnellisempi, mutta kun on tyytyväinen nytkin ja ei jaksa ottaa riskejä. Sellainen mä oon ollut aina ja se mua ehkä hieman ärsyttää, mutta niin... Nytkin on ihan hyvä.

Kyselen itseltäni usein, että saanko koskaan töitä, olenko tarpeeksi hyvä, kelpaanko ja riitänkö minä ja mitä helvetin persettä mä oikeasti oon?!?!? No nyt, just tällä sekunilla mä en oo kyl oikeasti yhtään mitään, vaik yleisesti ihan positiivinen ja aika usein jopa todella optimistinen sillä parhaalla, eli tyhjän pään taktiikalla. Kummallisia asioita sitä funtsailee ja vaikka uskonkin siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa ja aikansa, niin joskus sitä on vaan näin ihmeellisessä debiksessä, mut tääkin on elämää.

Huomenna olis sit lomanaloittajaisseikkailut edessä ja tiedän tasan tarkkaan mitä mä haluisin tehdä, mut enhän mä sitä kellekään koskaan kerro. Tää se on se lukko mussa, että haluisin olla avoin kuin Susan Kurosen paljastuskirja (Kauhee nainen muuten), mutta on asioita mitä en vaan voi sisuksista päästää. Tai joillekin kyllä, mut siihen tarvii sit oikeen ajan oikeet tyypit. Koska mulla on sisällä enemmän kuin tässä elämänvaiheessa varmaan pitäis olla ja mulla on haaveita ja unelmia joita haluun täyttää, enkä haluu satuttaa ketään. Joten umpikujassa kai oon... Kai sit pitäis vaan antaa olla ja tehdä vaan asioita ja nauttii niistä itse ja sillee... Mut oon sellanen sosiaalinen eläin, että tykkään puhuu omistakin asioista jotain. ÖÖÖÖ!!! Noh kivempiin juttuihin...

Aurinko sais paistaa ja lumet sulaa. Kevät voisi hiipiä hormoneihin ja pääsisi ulos kaikkien huippujen kans ja istuu kaljalla puistossa ja höpötellä yö niitä niin tärkeitä turhuuksia ja vakaviakin asioita.

Mulla on oikeasti kaikki hyvin ja tää teksti oli uskomattoman pomppivaa, mut niin se mun ajatus juoksee. En vaan haluis olla tyhmä muiden mielestä, mä vaan ajattelen liian nopeasti ja et ehkä ymmärrä nyt yhtään mitään, mutta en mäkään :D

Lomalle ja mars!!!

T: poika aurinkoisilta mieliltä

( ja kiitti kun oon ollu läsnäkin monena päivänä) (TXT ja puhelut piristää) (OOT KIVA)

Olen palannut reissuiltani

On siis kevät, kuljen Tampereen katuja tukka pystyssä ja mieli heittelehtien ajaudun mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Kiitos kaikille uusille ihmisille joita oon saanut tavata ja uskallan heitä jo kavereinani pitää. Positiivisuus muiden kasvoilla tuo hymyn munkin naamalle. En halua mitään negatiivista elämääni nyt ja pienetkin vähän rajummat sanan miekan sivallukset tuntuvat syvällä sydämessä. On uskomatonta nähdä avoin ja piristävä hymy toisen kasvoilla ja huomata miten silmätkin voi nauraa. Nyt ei ole aikaa olla allapäin vaan tässä muutenkin niin synkässä maailmassa on aika muuttaa suuntaa ja ajatella toisistamme hyvää.

Asioita joista olen onnellinen just nyt

-Elämäni Saldo -proggis, joka tulee pian ensi-iltaan
-Karaoke on tullut uudestaan mun elämään (Tervetuloa Klubiin)
-ystävät (Nää pitäis olla tärkein asia aina)
-Teatteri ja se mikä siinä on niin kiehtovaa ja jotenkin salaperäistä ja samalla niin arkea ja turvallista
-Mese, jonka löydän aina välillä, mutta se vois yhdistää hieman tuntemattomampiakin ihmisiä
-Vapaus - No hei mä elän tän takia ja vapaus valita ja"olla kuka on!" on elämän peruskivia
-Punaviini ja juustot . NAM!!
-Heroes, joka mulle toimii kuin häkä

Ja erityiskiitoksiin, jotka menee näille henkilöille tänään.

J,P,E,J,J,H,L,H, ja siinä ne taitaa olla...

Lisää pian... mOIKKA!!