...Taakse vilkaisemme hyvästiksi vain.

On haikea mieli. En osaa sitä muuten kuvailla. Ihmisten kasvot pyörii mun silmissä ja jokaisen ihmisen kohdalla tunnen kuinka ikävä kasvaa. Onkohan tämä joku reaktio siitä, että lähden huomenna lentokoneella kohti Italiaa ja se hieman pelottaa. Tiedän tämän kuitenkin olevan jonkilainen jäähyväistunne, koska viimeinen esitys koulussani saa minut haikeaksi. On niin monta ihmistä ja niin monta hetkeä ja niin montaa sanaa sanomatta. Haluaisin vaan kertoa kaikille kuinka paljon heistä välitän ja voin sanoa jopa rakastavani. Kukaan heistä ei ole ihan sama, vaan jokaisella on sydämmessäni oma paikkansa. Haluan sitä mitä tuleman pitää ja tiedän olevani tyytyväinen, mutta tunne siitä, ettei minulla ole niitä hulvattomia veijareita ympärilläni, saa oloni surulliseksi. Mä en oikeasti haluu menettää teistä yhtäkään...

On monia, jotka ovat tärkeämpiä kuin toiset, toiset koskettaa mua eri tavalla. Heidän hymynsä nousee mieleen ja kyyneleet valuvat poskilleni. Mua hieman pelottaa! Tarviisin nyt sen turvallisen keskustelun ja ne hulvattomat tarinat, joita teidän kanssa olen kokenut ja onneksi tiedän, että tulen vielä kokemaankin. Ei se helppoa ole olla kohta 27-vuotias mies, joka menee töihin. *naurahtaa* Ei v***u onhan tää naurettavaa, jos näkisin itseni. En vaan voi tunteilleni mitään.  Jätkä menee töihin ja lopettaa koulun ja tuntee, kuin kuolisi pois toisten elämästä. *nauraa* Tää on niin huvittavaa, mutta toisaalta niin aitoa. Vakavoituessani tässä sohvalla kuulen teidän äänet puhelimessa ja ne katseet, jotka vaan kertovat, että minä ensimmäistä kertaa kuulun johonkin. Te annoitte mulle elämän ja kiitos siitä. Annoitte niin hienon elämän, että nyt jo osaan elää omaanikin ilman sitä turvaa. Se on pelottavaa ja niin surullista. *pistän silmät kiinni ja tunnen kyyneleet taas*

Tampere ei häviä ja täällä vietän vielä monta monta monta monta hyvää hetkeä ja tää tuskailu on hieman turhaa, mutta en nyt voi sille mitään. Olen tavannut tässä kaupungissa myös monta ihmistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun suuresti. Heitä jään myös kaipaamaan. He ovat olleet täyttämässä näitä vuosia mahtavilla persoonallisuuksillaan ja antaneet syyn olla iloinen. Olisin mielelläni jatkanut eloa täällä ja halunnut nähdä miten asiat olisivat edenneet ja mihin suuntaan, mutta nyt minä olen jo iso poika ja on aika kääntää lehteä johonkin toiseen. En tiedä oikeastikaan mikä on oikea polku kulkea, mutta tämä polku tuntuu todella hyvältä myös. En tiedä koska en ole muita reittejä kulkenutkaan. 

Huomenna siis Italiaan. Koti-ikävä vaivaa jo nyt, mutta mahtava reissu siitä tulee. Ainakin sen aion tehdä. Töitä ja huvia. Ja monta MOOOONTA halausta ja niitä mahtavia hetkiä punaviinin ääressä ja niitä puheita. Sitten tulen takaisin ja halaan monta monta MOOOOOOOOOONTA halausta lisää ja näytän, vaikka sanatomasti, kuinka kiitollinen olen kaikista asioista joita olen läheisiltäni saanut. 

Voisin kirjoittaa nyt vaikka kirjan tähän, mutta en enempää varmaankaan enää jatka tätä tarinaa. En ole pitkään aikaan laittanut jotain kappaletta tähän loppuun, mutta nyt sen taas teen. Tää on tämän tekstin otsikko ja sanoma ja syy siihen miksi elämä on välillä niin kauniin surullista ja muistuttaa, että asiat menee eteenpäin ja ihmiset vaihtuu, mutta muistot eivät häviä koskaan. Eli kiitos hei, ollut hieno viikonloppu, hienot esitykset, hurjan kauniit ja tärkeät keskustelut, uskomattomia kohtaamisia, valitettavia missaamisia, ikävää ja jälleennäkemistä ja niitä kauniita katseita, joita haluan lisää. Annettaan Tervomaan Jonnalle nyt puheenvuoro ja tää on tässä:

---

"Karkuri karkurin tunnistaa"

sanoi kulunut nainen ja joi

"maailma ulkona odottaa

sen vetoa vastustaa en voi

istuhan tähän", sanoi hän "ystäväin"

"Me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

taakse vilkaisemme hyvästiksi vain

Voisipa olla kuin cowboy

ratsu ja hattukin ois

missä vaan sen riisuisin pois

kuin kotonaan aina olla vois

vielä yhdet", sanoi hän", "ystäväin

me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

taakse vilkaisemme hyvästiksi vain"

Kuinka pitkään saan jatkaa?

laatikoita taas pakkaan

Kävin täällä

Me ollaan vain, me ollaan vain

läpikulkijoita kapalosta alkain

me ollaan vain

me ollaan vain

vaudista päihtyneinä yksin, kaikki rinnakkain

Jonna Tervomaa - Läpikulkumatkalla