Ulkoilma ahdistaa ja ihmiset pelottaa. Mä en tajua sitä mikä mulla on. Perjantaina mulla oli tosi kivaa. Oli hauskaa olla yhdessä porukalla juhlimassa ja ajattelin ottaa sillee rauhassa ja iisisti ja sillee, etten sekoilisi. Mutta jotain kävi. Meni muisti, meni rahat ja mokailin sillee kunnolla. Tai en tiedä mokailinko, vai en, tai mitä vittua, mut ahdistaa ajatus siitä etten vain muista. Olin päättänyt etten liikaa innostu sen juomisen kanssa, enkä niin tehnyt, mutta näköjään teinkin ja mua vituttaa se että tuotan harmia ja mä oon ärsyttävä. Että anteeksi!!!. Huomenna on vappuaatto, mutta nyt mulla ei ole oikein fiilistä juhlia mitään... Eikä kukaan sitä halua minun kanssasi tehdäkään. Olisin vain kotona, murjottaisin ja pelkäisin päivää, jolloin minun pitää mennä taas kouluun. Onneksi selvisin kuitenkin kotiin ja hienoa, että kaiken tämän toilailuni keskellä ihmiset pitävät minusta huolen. Suurin ongelma tässä on se, etten edes halua juoda kauheasti... Ainakaan niin ettei mulla ole kontrollia itseeni. En tee sitä tahallani... Vaikka itsepähän siihen uuteen tuoppiin tartun.
Pitäisi siivota ja sekään ei huvita. Täytyy vain kohdata pelkonsa ja tavata nämä ystävät, vaikka pelottaakin kauheasti. Sehän on se mikä on pakko tehdä. Yksi hyväksyvä katse auttaa ja hymy. En ole ilkeä, vaikka kusipää välillä olenkin. Mut ainakin mua harmittaa että örvellän. Siitä huomaa, että kasvamistakin on tapahtunut. Muttei vielä ihan tarpeeksi...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment