Mä olin ekan kerran koulussa tänään koko viikolla. Oli se outoa. Kaikki kyseli missä oon ollu ja mitä tehny ja kaikkee, mut mitä siihen sanomaan... Ollu kotona, ollu paskana, ollu vaan, miettiny, ollu kipee... En oikein tiedä mikä se oikea vastaus olis sit ollu, mut eikö se oo pääasia, et mä kuitenkin menin sinne. Kyllä mä tykkään olla siellä, mut välillä tuntuu, et roikkuisin jossain kielekkeellä ja pidän lujasti kiinni etten vain putoa. Jotenkin tuntuu, et välillä se on niin pienestä kiinni, et tipahdan maahan. Tyhmä minä... Onnellinen mä oon ja ollu ehkä hieman maassa.
Tiistai meni taas rymytessä. Karaokea lauloin päin persettä ja touhotin niin ettei oma pääkään pysynyt perässä. Oli sillee kyl siistiä ja pidin siitä reissusta. Sain mennä ja kiva oli oikeasti kuulla, ettei mun poissaolot oo jääny huomaamatta. Ja nyt on sillee, et motivaatio taas palailee ja joidenkin ihmisten kanssa työskentely vaan piristää mun päivää, sille ei voi mitään. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja, pam, pum ja pukutipum aloitan tyhjältä pöydältä.
Ari voittaa Idolsin ja Ari on hieno esimerkki siitä, mitä se esiintyjyys on. Kun sitä vaan on ja tekee kaiken sydämmellään ja suurella sellaisella, lisää mukaan hieman intohimoa ja tukun kunnianhimoa ni pakkaus on koossa. Ari on siitä hieno esimerkki. Sä jätkä voitat sen kisan, jos vaan et anna kusen nousta hattuun.
Huomenna on suuri päivä. Se on se päivä mitä oon oottanut ja hieman pelännyt ja sillee pohtinut. Huomenna ne varmistaa miten sen kesäteatteritilan käy. Latoteatteri. Mä haluun tehdä sitä hommaa, tehdä jotain ite, jotain suurta ja mielenkiintoista. Mä oon ollu siitä niin innoissani, etten jotenkin oo ajatellut, et jospa me ei saadakaan sitä... Nyt pitää yrittää nukkua yön yli ja huomenna se nähdään. Eli huominen päivä on joko maailman hienoin tai sit ei oo maailman hienoin. Oikeasti en oo nyt sillee menettämässä mitään rahaa tai mitään, mut jotenkin mä uskoin ja uskon tähän Pieneen Vamppyyriin... No kuten sanottu, jos Luoja suo.
Huomenna laulan, otan laulupäivän. Reissaan kohti Keski-Suomea ja ehkä oon siellä sit tyytyväinen. En edes tiedä haluunko lähteä. Mut onhan se mahtavaa mennä kotiin... Pääsee olemaan ja rauhoittumaan oikeasti. Toivottavasti. Kaipaan nyt kuitenkin huomioita. Paljon huomioita. Enkä ihan keneltä tahansa, vaan ihmisiltä joita minä arvostan.
"Minusta on hienoa tuntea joku josta voin olla ylpeä ja minusta on hienoa, että he ovat ylpeitä myös minusta"
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment