Kirjoitin erään kaupungin paikalliseen lehteen seitsemän vuotta sitten, tämän Myyrmannin pommin jälkeen, että ihmiset pitäisivät toisistaan huolta ja ottaisivat leikkiin sen hiljaisemman ja ehkä oudommankin kaverin. Muistutin jo silloin, että tekijät voisivat olla hyvin ystäviäsi, sukulaisiasi ja uhri voisi olla vaikka lapsesi. Nyt seitsemän vuoden jälkeen kaksi petoa sai syntyä, kehittyä tässä maailman pyörteissä niihin mittasuhteisiin, että heillä oli voimaa ja halu tuhota moni ihminen. Me voimme nyt surra poismenneitä ja nähdä valokuvista heidän iloiset ilmeensä ja elävät silmänsä, muistaa yhteiset hetket, jotka muuttuvat ajan kuluessa muistoiksi, joista tulee hataria ja tietenkin ikävää, joka ei poistu koskaan. Nyt on hätä kuitenkin niistä ketkä tänne jäivät. Heidän suru on voimakasta, oikeaa ja se voi olla niin suurta, että siitä voi mennä elinkeino, ystävät, rakkaus ja usko elämään, se on pahinta. Se on niin suurta, että nämä narsistiset ihmisvihaaja rauniot ottivat itsekkäästi elämänsä itseltään, eivätkä voineet kohdata tätä massaa, joka oikeasti välitti näistä ihmisistä ja kohdata rakkautta, joka heidän sydämmistään oli kuollut. Tällä hetkellä en välitä mikä sen tappoi. Jos he olisivat kertoneet heidän vaivansa, olisin heitä auttanut, mutta tällaista itsekkyyttä on vaikea antaa anteeksi.
Tunnen itseni myös itsekkääksi. Valitan turhista asioista. Olen myös narsisti. Minulle ei riitä mikään. Maailma ympäriltäni tuhoutuu vähitellen, mutta elämäni näyttää pyörivän napani ympärillä. Annan itseni tietenkin olla onnellinen, nauraa, tanssia, laulaa ja tavoitella suuria. Se ei ole oikeasti edes itsekästä. Välillä kuitenkin huoleni tuntuvat turhamaisilta, vaikka ne ovatkin minulle kuin henki tai elämä. Minkäs ihminen itselleen voi?!?!
Rakastan niin, että sattuu. Rakastan elämääni, ystäviäni, läheisiäni, vanhempiani, eli minun perhettäni. En tiedä miten voisin suhtautua siihen, että joku joka olisi voinut tuhota vain itsensä, menisi ja ottaisi jonkun luotani pois niin väkivalloin ja niin raa´asti. Ajatus lähimmäisistä kovertaa sydäntäni.
Huutaisin jos voisin. En kiroa pois maailmaa. Muuttaisin asiat jos minulla olisi kaikki valta. En vihaa elämää. En ole lopettanut uskomista rakkauteen tai parempaan huomiseen, mutta tiedän, että petoja on irti. Ne pitää huomata ja ne pitää estää. Pedotkin voivat muuttua enkeleiksi, kunhan ne itse ymmärtäisivät kuinka paljon hienoja asioita tämä yksi elämä sisältää. Me voidaan muuttaa tuleva maailma. Siihen tarvitaan ystävyyttä, siihen tarvitaan järkeä ja siihen tarvitaan meitä jokaista.
Olen ollut tänään vihainen. Nyt olen surullinen. Nyt kaipaan... Ja olen pahoillani.
"Jokelan ja Kauhajoen kouluammunnassa kuolleiden muistolle, Myyrmannin pommiturman uhreille, jokaiselle turhaan menetyn hengelle ja kadotetulle sielulle. Jokaiselle joka suree lähimmäisen menetystä. Otan osaa ja teidän puolestanne olen hyvin hyvin pahoillani!!!!!"
*hiljaisuus*
